Jouluna on niin kiirettä ettei ehdi koneellekkaan tulla. Toisaalta hyvä että musta ei tuu mitään datisdogii. No tapsuna eli tapanin päivänä mentiin mökille. Jee Jee! Oli iha lenkkeillä metsissä, ja sainhan minä välillä olla irtikin, mutta en kauaa kun tää jalka vielä on vähän mikä on. Myyriä metsästin ja yhden pistin poskeenkin. Tai niinhän nuo luulevat, oikeasti sain ainakin 50 myyrää kiinni.

Ällötys hetkien lisäksi nuo ihmiset joutuivat kokemaan myös kauhun hetkiä. Ei siinä minusta mitään kauheeta tai vaarallista ollut, mutta kolme sydän kohtausta sain aikaan (onneksi koko porukka ei nähnyt). Mutta tosiaan, mökin järvi oli mukavassa muutaman millin jäässä, ja enköhän minä poika päättänyt kokeilla kestäisikö se tälläistö solakkaa 10 kilon aussia. Tiesinhän minä että jää kestää, mutta kyllä nuo vähän epäilivät kun olivat juuri tehneet avannon harjan varrella.

Että sellainen mukava mökki reissu :) Tässä kuva siitä kun olen pukeutunut "tuituisöpöön" fleece pukuuni.